Valte (Valdemar) Mäkinen ja Harley-Davidson 350

Tampereella Tammelan torin kupeessa oli aikoinaan autovaraosaliike, jonka myyjällä oli
vuoden 1927-mallinen Harley-Davidson 350 osina puulaatikossa.
No tämän projektin Valte sitten osti.
Pyörä maksoi 1600 markkaa silloista rahaa. Se oli palasina olleesta pyörästä paljon.
Hyväpalkkainen ammattimies sai silloin 6 mk/tunti – perusukko vain 4,80 mk/tunti.

Runko oli pyörineen ehjä ja rautatiematkan ajaksi moottorin paikalle köytettiin moottori osina puulaatikossa. Näin saapui HD Tampereelta Mänttään.
Asemalta Valte sitten tuuppasi ostoksensa Mäntän Savosenmäkeen.

Naapurit olivat tietenkin ilkkumassa, kun Valte kokoili projektiaan.
"Meinaatko, että tuo joskus tosiaankin kulkee?"
"Osaatko varmasti koota sen?"
No Valtella oli jo tuohon aikaan, 24-vuotiaana, kuorma-auton ammattikortti, eikä HD-projekti ollut homma eikä mikään.
Lopuksi pyörä vielä maalattiin uudelleen ja tankki sai uudet logot.

Ensimmäisessä kuvassa Valte poseeraa Lahden torilla vuonna 1938. Valte oli veljensä Uunon kanssa kesälomareisulla matkalla Helsinkiin. Veljensä Uuno otti tämän kuvan.

Toisessa kuvassa Uuno ja siskonsa Aune poseeraavat Harrikan kyydissä Mäntässä.
Uunokin aikoinaan halusi kovasti ajokorttia, muttei läpäissyt näkötestiä.
Valte olisi miehen siitä pelastanut, muttei Uuno tullut hänelle ajoissa puhuneeksi. Valtella olisi ollut keinot lääkärin naruttamiseksi.

Elettiin vuotta 1939 ja sota oli tulossa.
Bensa oli kortilla.
Bensaa sai vielä suoraan tankkiin, astioihin ei lainkaan.
Valte täytti tutulla Essolla tankin ja kävi kotona sen tyhjentämässä.
Ja ei kun uudelleen tankkaamaan.
Sitten kävi määräys: Harrikan kilvet piti viedä laitokselle, jotta yksityinen bensankulutus saatiin kontrolliin. Niin jäivät sodan vuoksi hamstratut bensalitrat käyttämättä.

Tapahtui hiukan ennen sotaa, bensapulan jo ollessa totta:
Tuttu korjaamonpitäjä Eetu Mäkinen, joka ei ollut Valtelle mitään sukua, käytti hitsaustöissään karbidikaasua.
Valte sai ajatuksen tehdä HD:stä karbidikäyttöinen.
Niinpä hän rakensi siihen karbidikaasunkehittimen ja sen jatkoksi puhdistuspöntön, etteivät vieraat mömmöt särkisi moottoria.
Tietysti piti erityinen karbidikaasarikin rakentaa.
Kaasari olikin varsinainen taidonnäyte, olisipa siitä valokuva!
Sytytys piti säätää todella myöhäiselle, muuten kone iski pahasti takaisin.
Erityisen takaiskuventtiilinkin Valte kaasariin rakensi.
HD:n tangossa ollut sytytyksen pikasäätö ei riittänyt alkuunkaan.

No sota tuli kuitenkin väliin ja karbidi-HD jäi prototyyppiasteelle.
Sen verran sitä ehdittiin ennen liikekannallepanoa kuitenkin kokeilla, että kyllä se karbidillakin toimi ja potkuakin tuntui olevan huomattavasti bensakonetta enemmän. Kone kävi todella terävästi, kuten Valte koneen käyntiä kuvaili.

Valte sitten aikoinaan kotiutui ja Eetu oli tietenkin sillä aikaa hukannut karbidikaasarin.
HD oli lähtökähinöissä jäänyt Eetun pajalle.

HD palveli Valtea vielä vuoteen 1950 asti – bensakäyttöisenä.
Monet mustikka- ja puolukkareissut sillä sodan jälkeen tehtiin.

Siihen aikaan Valte toimi kuorma-autoilijana ja moottoripyörä jouti siten myyntiin.
Heinäsen Heimo sitten tarjoutui HD:n ostamaan vuonna 1950 ja hinta oli 30.000 mk silloista rahaa.
Heimo on jo tuonpuoleisessa, eikä HD:n myöhemmistä vaiheista ole tietoa.

Värikäs historia Valten Harley-Davidsonilla kuitenkin oli.